18.02.2022 Mielenterveyden tärkeys

Me Narskuttelulla haluamme osallistua myös osaltamme mielenterveyden edistämiseen. Olemme tuoneet helmikuun ajaksi Ärsyttävä emäntä ja Jurputtava äijä rasioita myyntiin, joista tilitämme euron myydystä rasiasta Siun Soten mielenterveys- ja päihde yksikölle.

Kerrotaan, että jopa joka viides suomalainen kokee elämänsä aikana ainakin yhden vakavan masennusjakson. Masennus voi syntyä monenlaisista asioista ja sitä ei pidä aliarvioida. Julkisuudessa masennuksesta kertoneet julkisuudenhenkilöt ovat esimerkillään näyttäneet, että masennus ei näy ulospäin välttämättä. Monesti ulkopuolelle ei näy merkkiäkään pään sisäisistä haasteita ja jopa todella tummista ajatuksista.

Mielenterveystyö on tässä ajassa todella tärkeää ja jokainen meistä voi omalta osaltaan myös olla osa ratkaisua. Kysytään ystävältä kuinka hän voi ja tarvittaessa ohjataan hänet avun luokse. Kahvilla käynti isovanhempien luona voi piristää suurestikin päivää. Narskuttelu haluaa omalta osaltaan auttaa ja näin syntyi kausituote, jonka tuotoista osa tilitetään eteenpäin. Ärsyttävä emäntä tai Jurputtava äijä voi osua lähes jokaiseen meistä jossain vaiheessa elämää. Autetaan ja kuunnellaan.

Ostoskorisi on tyhjä
fi